perjantai 30. syyskuuta 2016

Johdanto portieerin porttikieltopäiväkirjaan

-Älä nyt mene sinne, huudan kävellessäni viestin vastaanottajan luokse.


-No kato mun henkkareita, tiuskaisee asiakas samalla ojentaen ajokorttiaan.

-Ei mua kiinnosta sun ikä. Se on naisten vessa, ei sinne sulla oo mitään asiaa.
-No kato nyt näitä ..tun henkkareita, asiakas tiuskaisee kahta kovemmalla äänellä.


-Mulla se on ihan sama mitä siinä henkkarissa lukee, ei sulla ole mitään asiaa sinne.


-Kato ny, toistaa asiakas samalla heiluttaen ajokorttiaan niin lähellä lärviäni, että se hipoo nenääni.

Voi ...tu! Veri rupeaa pakkautumaan kaljusta kiiltävään kupoliini. Ei kiukusta vaan silkasta häkeltyneisyydestä. Kortissa kiiltelee naisen nimi. Tämä on niitä hetkiä, jotka kestävät ikuisuuden ja kuitenkin liian lyhyen aikaa. Tiedät että sinun pitää jotain sanoa, mutta ajatuksistasi näet vain takavalon loittonevan kaukana horisontissa. Onneksi pojaksi pukeutunut vastarannan edustaja antaa uuden aloitussyötön.

-Voisit pyytää anteeksi, sanoo poikatyttö loukkaantuneena.

-Mistä? Vastasin lyöden vessan oven kiinni samalla jättäen loukkaantuneen poikatytön vessan sisäpuolelle.

Pitäisikö minun jokaiselta asiakkaalta kysyä erikseen alakerran varustuksen muotoa? Anteeksi her… rou… kansalainen, voisitteko ystävällisesti näyttää henkilöllisyystodistuksenne ennen kun astutte saniteettitiloihimme? Teidän pitäisi todistaa, että olette soveltuva kyseisen tilan vaatimuksiin. Ei tule mitään. Vaikka sääntöjä rakastankin, niin rajansa kaikessa. Ei stereotypioita turhaan ole keksitty.

Kuka minä olen? Minä olen se, joka avaa sinulle oven ravintolaan kontatessasi. Kyllä, minulla on monta nimeä: porttiapina, poke, portieeri, järjestyksenvalvoja. Tämä kaikkien aikojen alkoholinjanoisten vahtija on kuitenkin parhaiten tunnettu nimikkeellä portsari. Minä olen se joka vie syyllisimmät pihalle ja ylläpitää illuusiota turvallisuudesta. Portsarit asettavat anniskelualue-nimisiin tunkioihin itsensä keisareiksi, pyrkivät palvelemaan massaa pitäen kiinni kuitenkin yksilöiden oikeuksista, ottavat vastaan lahjuksia sekä kumartavat vastentahtoisesti epäpyhän kolminaisuuden eri kulmiin (asiakkaat, ravintolan myyntivoitto ja viranomaiset) siten, ettei tule pyllistettyä liian paljastavasti kahdelle muulle kulmalle. Kaiken tämän nyky-yhteiskunnan syntisen hämärissä ohrapirtelöluolissa pyrimme toimimaan kuitenkin mahdollisimman oikeudenmukaisesti ansaiten joka-aamuöisen palkkamme.
Usein sosiaalisissa tapahtumissa, joita yksityisbileiksi kutsutaan, lähellä sijaitsevat ihmiset haluavat tietää ammatistani yhtä jos toista. Näin viidentoista työvuoden jälkeen tarinoiden kertominen kerta toisensa jälkeen alkaa olemaan melko tylsää. Tämä on yksi syy, miksi aloitan blogin pitämisen: jotta minun ei tarvitsisi kertoa kaikkia tarinoita kerta toisensa jälkeen. Voin antaa heille vain linkin tähän blogiin, josta he voivat tiirailla ammatillisen elämäni synkkiin salaisuuksiin. Tärkein syy on se, että haluan käyttää tätä myös mielipahani paskakaivona, jotta jaksaisin hymyillä yö toisensa jälkeen asiakkaille.

Työssäni valitettavasti on usein psyykkisesti synkän tärähtäneitä tilanteita, joista selviytymiseen olen muiden ravintolatyöntekijöiden tavoin kehittänyt melko erikoislaatuisen huumorintajun. Tulen käyttämään teksteissäni ilmaisuja, jotka voidaan tulkita negatiivisesti ja jopa loukkaavaksi. Syrjintään en usko, vaan haukun tasapuolisesti kaikki tilanteen mukaan. Tarkoituksena on raottaa yöelämän salaisuuden verhoa sivuun paljastaen todellisuuden lavasteet tavalla, jota ihmiset jopa jaksaisivat lukea. Tästä syystä tulen kärjistämään ja käyttämään stereotyyppisiä ilmaisuja tarinoissani.  

3 kommenttia:

  1. Viikko meni lukiessa kun blogisi löysin

    VastaaPoista
  2. Hyvä että huomasin tämän kommentin, niin en unohdu vallan kokonaan tänne :D Vaikuttaa nimittäin todella mielenkiintoiselta ja elämänmakuiselta. Pitänee tutustua myöhemmin tarkemmin. Lisäksi olen aika vakuuttunut että aiempi kommentoija tosiaankin tarkoitti kohteliaisuutena :)

    VastaaPoista